PÄÄSINKÖ TAVOITTEESEEN?

Uskomaton ajatus, että treenailun aloittamisesta on vasta vaivaiset 3,5kk. Tuntuu, että siellä salilla olisi ähelletty jo paljon kauemmin. Viimeisen kuukauden aikana ei treenit ole sujunut ihan toivotulla tavalla. On ollut sairastelua ja kiirettä koulussa. Vuoden vaihteen jälkeen aion aloittaa ihan uudella energialla, pari ässääkin on hihassa. Pääsin nimittäin mukaan pakaratreenitestaukseen, joka alkaa Tammikuun alussa.  Odotan innolla minkälaista uutta motivaatiota treenit tuo tullessaan. Ja minkälaiset pakarat. Hah. Sain myös Katrin kautta mahdollisuuden tutustua muutamiin Harmonian laihdutusta tukeviin tuotteisiin. Kerron niistä vähän tarkemmin kunhan saan tuotteet käsiini!

Mun tavoitteenahan oli jouluna olla 10 kiloa kepeämpi, kuin aloittaessa. Toisena tavoitteena oli mahtua mun tavoitehousuihin. Mitäpä veikkaatte miten kävi? No, kiloja tippui noin viisi. Painan nyt 60-61kg ja lähtöpainona oli 65,3kg. Niin kuin aikasemminkin täällä sanoin, ei ehkä kannata sitä vaakaa tuijottaa niin orjallisesti. Tärkeintä on se mikä sieltä peilistä kurkkaa. Tai oikeastaan se, että itse on tyytyväinen siellä näkyvään tyyppiin. Mun peilista kurkkaa jo aikas kivan näköinen hemmo. Pientä fiksailua on vielä kropassa havaittavissa. Mutta se, mitä edelleenkään en pysty ymmärtämään, miten nämä kuvat näyttää paljon pahemmilta, kuin todellisuus?

Tänään kokeilin tavoitehousujani siinä uskossa, ettei ne kiinni menisi. Ajattelin, että ehkä muutama sentti jää vajaaksi, olenhan treeninkin jättänyt viime viikkoina niin vähälle. Ilokseni kuitenkin sain pöksyt jalkaan ja vielä kiinni! Kyllähän ne pirusti puristi, enkä niiden kanssa voi ulos lähteä. Se ei nyt kuitenkaan ole pääasia. Eli tavoitteisiin ei ihan päästy mutta tyytyväinen olen silti. Tästä on hyvä jatkaa vuoteen 2015, mieli ja vartalo kepeämpänä, kuin vähään aikaan.






-Nora

10 kommenttia: