YSTÄVYYS ON

Olen aina ajetellut, että ystävyys on jotain sellaista mikä jatkuu läpi elämän. Ystävyys on jotain sellaista mikä kulkee omalla painollaan ja on vaivatonta. Ystävyys on naurua ja hauskanpitoa. Tosiystävät ovat rinnalla ikuisesti. No eihän se ihan näin mene. Nyt sen olen tajunnut.

Elämäni suurin mullistus, äidiksi tulo, on antanut ja ottanut. Se on antanut mulle hurjasti rakkautta, iloa ja uusia ihmisiä mun elämään. Myös niitä ihmisiä on mun elämästä lähtenyt. Harva on kokonaan lähtenyt, mutta ystävyyssuhteet ovat muuttuneet hurjasti. Raskauden aikana ja sen jälkeen koin oloni aika yksinäiseksi. Se on ollut tässä koko hommassa mulle kovin paikka. Mulla ei ollut juurikaan samassa elämäntilanteessa olevia ystäviä ja se tuntui melkoisen raastavalta välillä. En koskaan uskonut että mun ympäriltä ne ihmiset katoaisivat, vaikka kyllä mä sitä pelkäsin. Mutta niin se elämä vaan menee, sellaisia ihmisiä kaipaa ympärilleen jotka ovat samassa elämäntilanteessa ja ymmärtää. Eikä se tee niistä ystävyyssuhteista yhtään sen huonompia, vaikka ne ei jokaista elämän osa-aluetta kestäisikään. Mun kaikki energiani on tällä hetkellä perheessä, eikä sitä aikaa tahdo aina löytyä ystäville.

Olen saanut mahdollisuuden tutustua ihaniin äiteihin ja olen heistä äärimmäisen onnelinnen! Äideistä puheenollen!  Joku aika sitten olin muutaman muun tytsyn kanssa Kaksplussan blogiyhteisön mainoskuvauksissa, josta nämä kuvat ovat. Oli kiva nähdä minkälaisia tyyppejä blogien takana oikein hääräilee! Mukavia tytsyjä. Toivottavasti nähdään vielä muidenkin Kaksplussalaisten kanssa!


Kuvat: Riikka Hurri



-Nora

MY ASS IS ON FIRE

Edellisviikon lusmuilun jälkeen on vedetty persus kipeänä tiukkaa treeniä. Raskauden aikana mun ahteri litistyi lähes olemattomiin sen ikuisen sohvalla löhöilyn johdosta. Nyt meikäläisen booty on ottanut ihan uudenlaisen suunnan ja kohonnut uusiin ulottuvuksiin. Jos sama meno jatkuu niin täytyy ostaa korkeanpivyötäröisiä housuja, jottei persposket kurkkaa vyön alta. No ei kai sentään. Ihan kiva nähdä tuloksia. Ja tuntea.

Mä olen kokeillut yhtä jos toista urheiluharrastusta. Olen käynyt kuntonyrkkeilyssä, baletissa, useamman kerran kokeillut tanssia. Eilen spinning tunnilla tajusin, että hitto mähän tykkään tästä. Mä en enää odota sen tunnin loppumista. Ennemminkin tulee fiilis, että mitäs seuraavaksi? Nyt ensimmäisen kerran tuntuu siltä että mä olen löytänyt lajini! En olisi ikinä uskonut että salitreeni ja jumpat olis ollut mun juttu. Nyt on myös vähän toisenlainen motivaatio sitä liikkumista kohtaan, kun on joku tavoite. Enköhän mä jatka tätä hommaa sen tavoitteen saavutamisen jälkeenkin!

Tottakai odotitte nyt huippu kuumaa belfietä! Mun pokka ei valitettavasti riitä ja saatte tyytyä tällä kertaa mun hymyyn.



-Nora

MITÄS TÄSSÄ

Kun joku kysyy "Miten menee?" tai "Mitä kuuluu?", niin aina sitä vastaa "Mitäs tässä, ihan hyvää.", "Ihan jees!" , vaikka menis kuinka päin helvettiä? En tajua mistä tämä lähtee. Ja älkää ymmärtäkö väärin, todellakin teen tätä myös itse. Ei vain harmainta aavistustakaan, miksi. Johtuukohan se siitä että haluaa näyttää muille, että menee hyvin? Vai eikö sitä siinä tilanteessa sitten ymmärrä kysymystä. Ehkä se on joku meidän kulttuurista lähtvä juttu. Joskus saatan jopa sanoa "Ihan hyvää. Mutta mua kyllä ketuttaa ihan älyttömästi ja elämä on hanurista." Miksi mä sanon siihen alkuun, ihan hyvää, jos kuuluu ihan paskaa? On tämä ihmismieli omituinen. Ja jotenkin ihmiset pelästyy ihan hirveästi jos sanookin jotain muuta kuin "Ihan hyvää". Mitä muutakaan sieltä suusta voisi tulla, ajattelee kysyjä. Ihmetyttääkö tämä hassu tapa teitä ikinä?

Tämä kuva ei liity yhtään mihinkään. Se on vahinkokuva vuoden takaiselta Portugalin matkalta. Kiva mielestäni.



-Nora

ISO POIKA JO

Jo on aika mennyt nopsasti! Viljo on tänään 4kk, ja sen kunniaksi kerron teille minkälainen tyyppi meidän Vilpertti on. 


Viljo...

...nauraa höröttelee iltaisin isin kanssa kilpaa.

...ei ole pysynyt hetkeäkään paikallaan sen jälkeen kun oppi kääntyilemään. 

...ei ole pysynyt hetkeäkään hiljaa sen jälkeen kun oppi jutustelemaan. Saa nähdä millainen papupata herrasta tulee.

...on nukkunut omassa sängyssä 2 viikkoisesta. Itsenäinen poju.

...tykkää repiä Ramboa karvoista. Rambo ehkä ei niin tykkää. 

...ymmärtää syömisen päälle. Äitin poika.

...ei viihdy yhtään vauvojen asennoissa. Seisoskelu ja pomppiminen on parasta. 

...ei turhia kitise. Itku saattaa päästä jos kovin väsyttää tai nälättää. 

...on saanut uuden unirytmin. Ennen annettiin äitin ja isin nukkua koko yön, mutta nykyään on kiva testailla niiden pinnaa.

...nukkuu mitä omituisimmissa asennoissa.

...tykkää joskus kokeilla tyttöjen vaatteita. Hups.

...on täydellinen pikku prinssi<3

Tänään Vilbert sai maistaa juhlan kunniaksi bataattisosetta! Herra pisteli sapuskaa niin nätisti poskeen. Go Viljo!!




-Nora


VIDEO: Esittelyssä Rambo


JULJA



Mä valotan teille nyt hieman mun duunia. Tai siis äitiyslomalla mä tässä yritän olla, kai. Mä olen siis yrittäjä. Pari vuotta sitten Nuori Yrittäjyys -kurssilla päätettin kahden ystäväni kanssa laittaa hynttyyt yhteen ja alkaa yrittäjiksi. Mulla on ollut pienen pienestä tytöstä asti haaveena vaatesuunnittelijan ura, NY-kurssi oli hyvä pohja kokeilla yrittäjyyttä. Kurssin puitteissa perustettiin naistenvaatemerkki nimeltä JULJA, suunniteltiin ja valmistettiin ensimmäinen mallisto. Kurssin lopussa oli kilpailu josta oli mahdollisuus voittaa 15 000€ Hyundailta. Tuota pottia me tietysti lähdettiin hakemaan ja voitettiin se! Palkinnon buustaamana haettiin pankista lainaa ja perustettiin osakeyhtiö. Reilu vuoden on nyt ollut bisnes virallisesti pystyssä. Tässä nyt hyvin tiivistettynä miten tähän on tultu. Mä en tiedä että kuuluuko JULJA tänne blogiin. En halua, että lukijoille tulee sellainen fiilis että mainostan sitä jatkuvasti. 

Mitä mieltä olette, kiinnostaako lukea tarinoita yrittäjyydestä tai vaatesuunnittelusta? Tai haluatteko tietää mitä JULJAn kulisseissa tapahtuu?






-Nora

1 KK TREENIÄ TAKANA

Mä olen pahoillani kuvien laadusta! Oli yllättävän haastavaa kuvata itselaukaisimella, sisällä ja vielä ilman jalustaa. Ikkunoistakaan ei tullut tarpeeksi valoa kun keli on niin harmaa. Anteeksi! 

Eli ensimmäinen kuukausi workouttii takana! Olen aika ylpeä itsestäni miten olen mukisematta jaksanut treenailla. Ja yllättynyt siitä kuinka paljon mä siitä treenaamisesta tykkään. Mähän olen tyyppi joka kyllästyy yleensä lajiin, kuin lajiin parin treeni kerran jälkeen. Tällä viikolla olen vähän lusmuillut kun treenikaveri on Japanissa! Sain raahattua ahterini eilen sentään lenkille. 
Mun treeniviikkoihin on kuulunut 3-4 treeniä, joista 2-3 lihaskuntoa ja perjantaisin käyn spinningissä. Poikkeauksellisesti olin tosiaan eilen lenkillä ja sehän olikin ihan kivaa. Olen ennen inhonnut juoksemista. Nyt se ei tuntunut niin kamalalta, kun on rääkännyt itseään pyörän selässä. 

Lähtötilanne oli siis tämä: 10,3kg raskauskiloja jäljellä jotka tulee pudottaa Jouluun mennessä. Toinen vaihtoehto on mahtua mun tavoitehousuihin! Tämän ensimmäisen etapin tavoitepaino oli 63,25kg. Nyt kävi kuitenkin niin, että tuosta tavoitteesta jäi kilo uupumaan! Hitto vie. Treenin aloitettuani mun painoni nousi myös hieman, se kävi 66,3kilossa. Hieman harmittaa että en tähän ensimmäiseen tavoitteeseen vielä päässyt. Toisaalta se pistää treenaamaan entistä kovempaa. Ja pitää vaan lisätä sitä aerobista. Ehkä noista lenkeistä tuleekin tapa.

Mä olen syönyt ihan samalla tavalla kuin aikaisemmin. Siihenkin ehkä alan kiinnittää huomiota. Pitää vähän perehtyä terveellisiin ruokavalioihin tarkemmin. Mulle maku on kuitenkin kaiken a ja o. Ei meikäläisestä mitään kanafile-tyyppiä tule. 


LÄHTÖTILANNE 65,3kg NYT 64,3kg (-1kg)


Analysoidaas nyt sitten nämä kuvat. Hieman ehkä näyttää vyötärö kaventuneen? Mitäs sanotte? Nyt harmittaa etten kaivanut sitä mittanauhaa esiin aloittaessani! Käsi näyttää haban kohtaa ehkä myös vähän timmimmältä?








Sivulta katsottuna sanoisin, että ahteri on hieman kohottanut muotoaan. Reidetkin ehkä vähän pienemmät? En mä enää tiedä. Harmi kun ei ollut mahdollisuutta ottaa kuvia samassa paikassa. Olisi ollut ehkä helpompi nähdä muutokset.

Selkä-/kainalomakkarat on ainakin pienentyneet! Näyttää myös selästä katsottuna vyötärö pienemmältä. Ja onko mun selkä vinossa? Molemmissa kuvissa näyttää, että olisin jotenkin kenossa. Äidilläni on toinen jalka hieman pidempi kuin toinen. Onkohan mulla sama vaiva?



Enhän mä nyt tyytyväinen ole tähän hommaan. Mutta onneksi näkyy edes jotain pieniä muutoksia! Onnellinen olen kuitenkin siitä, että sain runnottua yhdet vanhat housuni jalkaan! JA paras juttu pitkään aikaan, mun kihlasormus menee sormeen puolen vuoden jälkeen! Jotain ainakin on siis tapahtunut. Ihanaa.

-Nora

KIINTEÄT HAKUSESSA

Viljo on nyt siinä iässä, että kiinteitä aletaan maistelemaan ihan näillä näppäimillä. Joten jos teillä on mitään vinkkejä kiinteiden aloittamiseen tai resepteihin niin laittakaahan kommenttia! Mitkä merkit on parhaita vai kannattaako tehdä itse? Mikä on teidän lasten suurinta herkkua?




-Nora

#HEIOLETKAUNIS

Mä en ole koskaan pahemmin kärsinyt ulkonäköpaineista. Oikeastaan laihdutan nyt ensimmäistä kertaa ikinä! Enkä koe nytkään laihduttavani siksi, että mä kokisin olevani jotenkin lihava tai vääränlainen. Mulle on pukeutuminen ihan älyttömän tärkeää ja olenkin keräillyt vaatekkaappini aarteita usean vuoden ajan. En ole valmis luopumaan koko vaatekaapistani sen takia etten mahdu niihin. Teen asialle jotain. Treenaan. Mä olen luonut itse itselleni nämä paineet. En ole valmis ostamaan suurempia vaatteita kun kaappi on pullollaan upeita, valitettavasti liian pieniä kuteita.

Katselin eilen raskausajan valokuvia itsestäni. Ei herran jumala! Järkytyin. Järkytyin siitä miten toisenlaisena näin itseni peilistä tuohon aikaan. Raskaana ollessani peilistä katsoi hoikka tyttö sirolla raskausmahalla varustettuna. En ymmärrä miten en nähnyt itsessäni sitä +25kg joka raskausaikana kertyi. Olen onnellinen etten nähnyt. Se sai minut miettimään syömishäiriöisiä. En ole aikaisemmin pystynyt ymmärtämään sitä ajatusmaailmaa. Enkä varmasti pysty täysin vieläkään. Mutta ymmärrän nyt paremmin sen miten vääristynyt oma mielikuva siitä kropasta voi olla. Olen onnekas, että näin itseni pienempänä, kuin olinkaan enkä päinvastoin.

Olen loppujen lopuksi aika ulkonäkökeskeinen ihminen. Raskastan visuaalisuutta ja kauniita asioita. Se on vaan niin yksilöllistä mikä kenenkin mielestä on kaunista. Jokainen on jonkun mielestä kaunis. Mulle kauneus ei ole mitään tiettyä vartalotyyppiä tai hiusten väriä, kyllä se lähtee jostain ihan muualta. Esimerkkinä monia mun tuttujani hämmentänyt asia: Mun mielestä vinoissa hampaissa on sitä jotain. En osaa sanoa että mikä niissä sytyttää mutta joku niissä on. Vinot hampaan on seksikkäät!

Muutamien bloggaajien kesken laitettiin päälle #heioletkaunis-haaste. Tarkoituksena on pohtia mitä ulkonäköpaineet itselle merkitsee. Sen lisäksi kerron vähintään viisi asiaa mitä arvosta toisessa bloggaajassa ja mitä arvostan itsessäni.

Toteutan haasteen Home Sweet Egland-blogin Kristasta. Ensimmäinen asia jonka huomasin Kristan kuvia katsellessani oli, että hitto, meillähän on tuossa nenän alla samanlainen luomi! En ole moista muilla nähnyt! Itsehän olen tästä luomesta hyvinkin ylpeä useista "Eikö kannattaisi leikata se ennen kun siihen kasvaa karvoja?" tai "Hei sulla on räkää tossa."-kommenteista huolimatta. Joskus jopa harkitsen meikkaavani luomen jonkun väriseksi ja leikkiväni sen olevan koru! Se olisi upea!

Kuvat lainattu Home Sweet England-blogista


Jalat maassa oleva tyyppi. Se on piirre mitä ihmisessä älyttömästi arvostan. Mä en osaa tarkkaan sanoa miksi mulle tuli sellanen fiilis Kristan blogia selatessani. Ehkä se, että hän kertoo aidosti ja avoimesti omasta arjestaan. Hyvä mieli tuli jokatapauksessa! 

Itsestään huolehtiminen on toinen juttu jonka huomasin. Se on ihan älyttömän tärkeää ja saattaa helposti unohtua varsinkin kolmen lapsen äidiltä! Kun huolehtii itsestään on huomattavasti helpompaa huolehtia muista. Hyvä Krista!

Tykkään ihan älyttömästi siitä miten Krista jakaa osaamistaan/tietämystään blogissaan vinkkien kautta! Ihmisten pitäisi enemmän jakaa ja auttaa toisiaan! Pyyteettömästi.

Ihana katsoa kuinka leveä hymy Kristalla on jokaisessa kuvassa missä hän on lastensa kanssa. Ja täytyy kyllä sanoa että UPEA hymy! Itseäkin alkaa hymyilyttää.

Tykkään Kristan nenästä! Mun mielestä se on ihanan siro ja tyttömäinen. Ja pisamia rakastan!

Kuvat lainattu Home Sweet England-blogista







Jaa a, mitäs itsessäni arvostan? 

No perhekeskeisyydestä olen ainakin tosi ylpeä. Viljo ja Jesse on aina ykkösenä!

Tykkään mun pisamista! Kesällä niitä tulee ihanasti pitkin naamaa. Saisi tulla enemmänkin!

Pidän huulistani. Ne on kivan täyteläiset ja huulipunattuina näyttää mahdilta!

Mun huumori on jees! Koska kuka nyt ei omista vitseistään tykkäis... En tiedä mahtaako muut olla tätä mieltä.

Mun tyylitaju on parhaista parhain. Taas sama homma, voi olla, että kaikki ei ole ihan samaa miltä.





Hei muuten! Tänään mahduin mun yksiin vanhoihin housuihin! Jotain muutosta on siis vartalossa tapahtunut. Jes jes! Paino ei ole kylläkään tippunut ihan toivottuun tahtiin. Katsotaan tuloksia huomenna vähän tarkemmin.

-Nora

IKÄVÄ ODOTTAA

Palataanpas vähän ajassa taaksepäin. Vuosi sitten näihin aikoihin totuteltiin ajatukseen uudesta elämästä, uudesta kasvavasta elämän alusta minun sisällä. Raskaustestin jälkeiset tunnit oli elämäni ehdottomasti jännittävimmät. En tiennyt yhtään miten Jesse reagoisi uutiseen. Kulutin eteisen lattiaan varmaan aikamoisen kuopan tarpoessani siinä hermostuneena edestakaisin. Kun Jesse vihdoin tuli kotiin, plussatesti kädessä purskahdin itkuun, sain vastaukseksi pitkän halauksen mikä kertoi kaiken tarvittavan. Tässä sitä nyt ollaan, kohta nelikuisen pojan maailman onnellisimmat vanhemmat!

Raskausaika oli meille aika helppo, sen oli pakko olla. Olihan mun käytävä koulssa ja töissä lähes laskettuun aikaan asti. Näin jälkeenpäin ajateltuna en tiedä miten ihmeessä jaksoin, tai miten ihmeessä ajattelin sen olevan helppoa. Mulla alkoi supistuksia tulemaan lähes päivittäin rv15 asti, elopainoa kertyi kevyet 25kg, selkäkipuihin hankin tukivyön, turvotus ja raskausmyrkytysepäilyt vilelä päälle. Helpolta kuulostaa, eikö? Neuvolasta tarjottiin vähän väliä sairaslomatodistuksia, en mä kokenut sellaista tarvitsevani. Luulen, että koin tämän kaiken helpoksi vain, koska ei mulla ollut vaihtoehtoja. Tai kai olisi ollut, en vaan antanut itselleni vaihtoehtoja. Nyt olen kyllä äärinmäisen onnellinen siitä miten positiivinen muisto mulle raskaudesta jäi, ihan oman asenteen vuoksi. Minusta ei myöskään kuoriutunut sitä kuuluisaa hormoonihirviötä, itkin vähemmän kuin normaalisti. Jesse oli varmasti tyytyväinen tästä vähemmän herkästä Norasta. Edes se hurja painonnousu ei mua saanut lannistumaan, kikatettiin vaan Jessen kanssa kun minut piti vetää sängystä tai sohvalta ylös jos meinasin liikkeelle lähteä. Pari kertaa myös rakko petti kun herra päätti vähän naurattaa. Onneksi oltiin matkalla kotiin...
Mulla on välillä kova ikävä raskautta. Sitä ihanaa tunnetta kun odottaa, mutta ei yhtään tiedä että mitä odottaa. Jännittävää. On se toisen lapsen kohdalla varmasti ihan erilaista se odotus. Silloin odottaa varmaan ihan eri asioita.
Nyt ihanasta raskausajasta muistuttaa arvet ympäri kroppaa. Ehkäpä Viljon viikkorahoista maksetaan äipän ihon siloitus... No ei. Olisinhan voinut jättää ne jokapäiväiset jäätelöt syömättä.
Minkälaiset muistot teille jäi raskaudesta? Oliko ihan kamalaa vai maailman parasta?

Kuvat: Joonas Vohlakari



-Nora

KAKSPLUS JA MÄ

Moni onkin varamaan jo törmännyt tällä viikolla lanseerattuun Kaksplussan blogiyhteisöön. Tästä päivästä lähtien on minunkin lusikkani siinä sopassa! Blogiin pääsee siis Kaksplussan sivujen kautta sekä vanhalla bloggerin osoitteella. Kaksplussan kautta sivuille tultaessa erona on ainoastaan se että Kaksplussan bannerit ja mainokset näkyvät blogissa. Innolla odotan mitä tämä yhteisö tuo tullessaan!
Löysin jo yhteisöstä itselle uusia blogeja luettavaksi! Käy säkin kurkkaamassa!



Toivottavasti vanhat lukijat pysytte mukana. Uusille lukijoille toivotan tervetuloa! En ole varsinaista postausta tehnyt itsestäni joten tässä se nyt tulee!
Meitsi
Nimi: Nora Juljaana Peltoniemi

Ikä: Kuukauden päästä 23

Asuinkaupungit: Lapsuuteni asuin Kaarinassa, nykyään Turussa.

Lemppareita: Perhe, ystävät, leffaillat, irtokarkit, viikset, syysaamujen tuoksu, leskenlehdet, ruska, sipsit, juhannus, kirppikset, vauvan tuoksu, viltin alla hengailu glögiä juoden.

Inhokkeja: Likaiset tiskit, päsmäröinti, muovimatto, ylimieliset ihmiset, toisten arvostelu, aamuherätykset, kastuneet kengät kylmällä säällä.

Koulutus: Salon ammattikoulussa opiskelin itseni vaatetusalan artesaaniksi, nyt Turun Amk:ssa vaatetusmuotoilua neljättä vuotta.

Perhe: Äiti, isi ja isoveli. Nykyään myös avokki, Viljo 4kk ja koiruus Rambo.

Lemppari ajanviete: Perheen kanssa oleskelu on kyllä parasta. Tykkään myös lauleskella yksin. Tyttöjen illat on kans kivoja. Ja uusin hurahdus on salilla käyminen! Eipä olis hetki sitten uskonut minusta moista.

Ärsyttävin ajanviete: Asioiden hoitaminen. Esimerkiksi uuden verokortin tilaaminen on aivan tuskaa, samoin Kelan kanssa asiointi. Hyi

Paras ominaisuus: Empatiakyky. Pystyn aina jotenkin ymmärtämään ihmisten käyttäytymistä. Joskus se on aika huonokin ominaisuus kun murehtii muiden huolia. Mutta on se mukavaa silloin kun on helppo iloita muiden puolesta!

Huonoin ominaisuus: Oon vähän laiska. Nyt oon kyllä saanut itteeni niskasta kiinni onneksi.

Viimeisen vuoden kome huippu hetkeä: 1.Viljon syntymä 2.Kun saatiin tietää että odotellaan. 3.Portugalin matka.

Tulevaisuuden haave: Omakotitalo ja monta lasta. Jesse pihalla ajamassa nurmikkoa ilman paitaa. Grr.. Ei huolta huomisesta.

Lempinimet: Norski, Norbert... Jotkut joskus sanonut Norsuksi tai Norpaksi, ne ei miellytä. Mutta ei mulla kyllä sellasta tosissaan otettavaa lempinimeä ole.

Ihmeellisin piirre: En pysty edes läpällä hyräilemään ihmisten kuullen, se on kamalaa. Viljo on ainut ihminen kenen kuullen suostun laulamaan.

Missä olen hyvä: Mä olen hyvä keksimään melkeen kaikesta aina jotain positiivista. Ja oon myös hyvä silittämään vaateita, suorastaan super. Ja mun tekemät pöperöt on aika herkkui!

Haluaisin osata: Skeitata. Olisin aika cool. Haluaisin myös osata pomppia tosi korkeelle.. Nään välillä unia et loikin melkeen kerrostalojen korkuisia loikkia. Ja salilla yks päivä joku jätkä loikkas tasajalkaa melkeen mun pituuden verran. Mitä ihmettä? Olin suu auki ja kateellinen.

Käsilaukussani on: Kalenteri, vihko ja kynä, avaimet, lompakko, kännykkä ja ihan älyttömästi roskia ja kuitteja. Usein pohjalta löytyy joku karvainen karkki jonka pistelen poskeeni aarteen löytyessä.
Joo, sellanen tyyppi täällä kirjoittelee. Toivottavasti tykkäätte! Ja saa heitellä kyssäreitä jos joku mietityttää!
-Nora

KUULIAINEN KOULULAINEN, VAI MITEN SE MENI?

Nyt täytyy kyllä sanoa että aika hektistä aikaa tässä elellään. Kelalta kilahti juuri postilaatikkoon kirje jossa kehoitetaan tekemään selvitys opintojen edistymisestä. Shit! Mun viime vuoden opinnot vähän hidastui kun syksyllä huomasin pikku vilpertin kasvavan sisuksissani. Alku raskaudesta vähän väsytti ja kun väsymys loppui niin jokapäiväiset supistukset alkoivat rv16 ja jatkui loppuun saakka. En siinä kaikessa tohinassa sitten pystynyt keskittymään opiskeluun täysin rinnoin. Eipä tosin mun keskittyminen muutenkaan ihan huipussaan ole. Nyt ollaan kuitenkin siinä pisteessä että muutaman viikon sisällä mun on suoritettava tosi hurja määrä opintopisteitä jotta tukeni jatkuu. Mikäli menetän tukeni, ei mulla ole mitään saumaa jatkaa opintoja. Hiki hatussa nyt sitten kouluhommia vääntelen. Opinnäytetyötäkin tässä syksyn aikana pitäisi alkaa väsäilemään. Huhhu! Onneksi Viljo viihtyy itsekseen että äiti voi sitten paiskia töitä. Olisihan se ihanaa keskittää kaikki huomio kullanmuruun. 

Mähän en ole avannut mun opintojani teille yhtään, enhän? Opiskelen siis neljättä vuotta Turun AMK:ssa vaatetusmuotoilua. Alkuperäisenä tarkoituksena oli että valmistun 2015 keväällä, elämäntilanne kuitenkin sai täyskäännöksen ja voi olla että opinnot hieman venyvät. Sain viljon siis kesäkuussa ja syyskuussa palasin koulunpenkille. Tämä ei olisi mahdollista ilman ihanaa anoppiani joka hoitelee Viljoa silloin kun olen koulussa. Joka ikinen kerta tuntuu pahalta lähteä kouluun oman murun luota. Mutta hyvässä hoidossa Vilpertti on ja ilolla ottaa mut aina vastaan kun menen poitsua päivän päätteeksi hakemaan. Nämä arkipäivät kun saan olla pojan kanssa kotona on siis täyttä luksusta minulle<3 

Viljoakin kyrpii nämä kouluhommat...



-Nora

VILJON KAMMARI

Tässä on muutama kuva Viljon huoneen yksityiskohdista. Laitan kokonaiskuvaa kunhan saan loput kamat paikoilleen!









-Nora

MINUN SYKSYNI

Mä olen aina rakastanut syksyä. Se on ehdottomasti mun lempi vuodenaikani. Johtuukohan siitä että marraskuun lapsi kun olen. Syksy on jotenkin sellaista rauhoittumisen aikaa mulle. Railakkaan kesän jäljiltä aletaan viettämään viikonloput sohvalla leffoja katsellen (viime kesä ei ollut kovin railakas, sattuneesta syystä). Mun mielestä parisuhdekin saa sellaista erityistä huomiota syksyn aikaan. Makoillaan vaan toisen kainalossa. Ihanaa. Listasin muutamia mun lempi juttuja syksystä.


 -Syksyn paras juttu on ehdottomasti kynttilät ja sohva. Ei ole mitään parempaa kun kuunnella sateen ropinaa ja maata sohvalla viltin alla katsoen hyvää elokuvaa. Kynttilät palaen tietysti.

 -Ensimmäisten yöpakkasten jälkeinen kirkas aamu. Nurmikko valkoisena kylmyydestä. Hengitys höyryää ja aurinko nousee. Raikas tuoksu ilmassa. Ihan loistava fiilis, ei voi aamu paremmin alkaa!

-Pimeät, sateiset aamut ja illat. Katuvalot heijastuu märkään maahan. Parasta! Kumpparit jalkaan ja sateenvarjo mukaan niin ei mitään ongelmaa lähteä tuohon keliin.

-Ruska! Tietysti. Ihmeellinen asia. Yhdessä yössä kaikki muuttuu punaiseksi. 

-Halloween on yksi hauskimmista juhlista mielestäni. Harmi kun suomalaisessa kulttuurissa sitä ei juurikaan juhlita. Itse naamiaisten suurena ystävänä pukeutuisin kurpitaksi vaikka päivittäin.

-Loppusyksystä kun saa kaataa ensimmäisen glögikupposen. Se maailman paras, lämmin, punainen juoma. Se hetki on aina yhtä spesiaali. Jouluihmisenä glögin juonti alkaa yleensä niistä ensimmäisistä pakkasista (Jessen mielestä aivan liian aikaisin).

-Ja kaiken kukkurana syysvaatteet! Pipot, kaulaliinat, nilkkurit, kerrospukeutuminen, sukkahousut... Oi voi! Syksy on ehdottomasti parasta aikaa pukeutua. Kesällä ei tiedä mitä päälleen laittaisi kun tekisi mieli vaan olla alasti siinä kuumuudessa. Syksyllä pääsee näyttämään mitä ihania aarteita sieltä kaapin uumenista löytyykään. 

Mitkä on teidän lemppari juttuja syksyssä? Vai onko syksy sateineen ihan hanurista?



-Nora

VÄLTTÄMÄTÖN PAHA

Viljon syntymän jälkeen olen miettinyt todella paljon rahanmenoa. Se on sellainen asia mikä muutta kyllä merkitystään täysin kun kahden ihmisen talous muuttuukin lapsen myötä. Omat tarpeet jää Tuttelien ja vaippojen varjoon. Lapsen saannin myötä olen myös oppinut budjetoimaan! Ennen käytettiin rahaa miten sattuu ja elettiin yli varojemme, loppukuusta oli aina tiukkaa. Nykyään rahat käytetään oikeasti siihen mitä tarvitaan. On kyllä uskomatonta miten noin pieni ihminen meitä aikuisia kasvattaa!


Tässä pari säästövinkkiä:

1. Osta käytettyä
Tajusin vähän aikaa sitten etten ole ostanut Viljolle yhtä ainutta vaatetta uutena! Siis minä jolle shoppailu on aijemmin ollut lähes pakkomielteistä. Kaikki mun hankkimat vaatteet pojalle on siis käytettyjä. Ollaan kyllä säätetty aika pitkä penni. Isovanhemmat, sukulaiset ja ystävät ovat antaneet Vilpertille sitten niitä uusia vaatteita ja tavaroita. Omaa vaatekaappiani tarkastellessani huomasin saman ilmiön, 70% vaatteistani on käytettyjä.

2. Tee koko viikon ruokaostokset kerralla
Tämä jos joku on loistava tapa säästää sekä rahaa että aikaa! Kun suunnittelee valmiiksi viikon ateriat on huomattavasti kivempaa mennä kauppaan kun tietää mitä hakee. Ei tule tehtyä heräteostoksia ja kaappi täyttyy vain sellaisilla tuotteilla jotka oikeasti syödään. Ennen ei ikinä suunniteltu mitä kaupasta haetaan, se johti aina ruuan pilaantumiseen. Meillä meni ihan älyttömät määrät ruokaa roskiin. 

3. Tee budjetti
Budjetin tekeminen on auttanut kyllä meidän perhettä ihan älyttömästi. Se auttaa pistämään asioita tärkeysjärjestykseen. Itse käytän Marttojen budjettia. Se on todella simppeli ja vähän tämmöinen hönömpikin osaa sitä käyttää. Suuri apu meille!


Olen kyllä sitä mieltä että raha on tässä maailmassa välttämätön paha. Raha ei ehkä itsessään tee onnelliseksi mutta se voi kyllä tehdä hiton masentuneeksi silloin kun sitä ei ole. 



-Nora

VIDEO: 5 random faktaa meitsistä

Julkaisen viikoittain tästedes videon milloin mistäkin. Mitäs olette mieltä? Onko ihan dorkaa vai jees? Mun hieno tervehdys ei päässyt videolle. Hups hups. Vähän olen vielä sukka tässä... Enkä saanut tuota kameran sammutusta leikattua. No ehkei se haittaa.



-Nora

EPÄTOIVO ISKI

Sen jälkeen kun aloitin treenaamisen olen käynyt lähes päivittäin vaa'alla. Viime päivinä olen ahdistunut lukemista. Ei mitään muutosta aloituspainoon! Miksi?! Olen käynyt kolme kertaa viikossa salilla. Se on kuitenkin aika iso muutos aikaisempaan liikkumattomuuteeni. Miksi mun paino ei tipu? Hiki päässä ja veren maku suussa olen treenannut mutta ei mitään muutosta tunnu tapahtuvan. Voihan olla että hätäilen ja mun olisi pitänyt jättää se vaaka vielä hetkeksi. Vähän alle kolme viikkoa sitten treenin aloitin. Ehkä mulla oli liian suuret odotukset tähän alkuun. Toivottavasti se tästä ajan kanssa muuttuu. 

Yritän nyt pysyä vähän aikaa mahdollisimman kaukana vaa'asta jottei se saa mun mielialaa ihan maihin. Aion kuvata kropan kuukaiden välein ja punnita itseni parin viikon välein, mikäli toivottua muutosta ei tapahdu pitää muuttaa taktiikkaa. Ehkä jätän hiilareita vähän vähemmälle tai jotain... Mä vaan niin rakastan ruokaa. En haluaisi hirveästi luopua mistään hyvästä. Kyllä mä ihan suht terveellisesti syön mutta kyllä niitä heikkoja hetkiäkin on. 

Huomenna aamulla spinningiin polkemaan sitten entistä kovempaa! Mä nimittäin ihan tosissani aion mahtua niihin tavoitepöksyihin jouluna!

Tässä pari kuvaa meitsin upeista tyylitaivas posetuksista vuodelta 2008. Hohoh! Se oli sitä aikaa kun sai syödä mitä vaan eikä urheilua tarvinnut miettiä tippaakaan. Toista se on nykyään. Buu!
Muistatteko vielä tyylitaivaan?



-Nora