IHANA KAMALA SYNNYTYS

Meidän prinssillämme tuli eilen ensimmäinen kuukausi täyteen! Sen kunniaksi kerron miten herra tähän maailmaan tupsahti kuukausi sitten.

Loppuraskaudessa mulla oli oireita raskausmyrkytyksestä, korkea verenpaine, kova turvotus, proteiinit koholla. Fyysisesti tunsin olevani elämäni kunnossa joten asialle ei tehty mitään, kunnes LA meni ohi eikä pojua näkynyt... Meillä oli taas yksi neuvolakäynti ja sain sitten lähetteen yliaikaiskontrolliin TYKSiin. Kontrolli aika oli 19.6 jolloin mun viikot oli 41+5. Mua jännitti monta päivää ihan vietävästi! Olin koko raskauden eniten pelännyt että joutuisin käynnistykseen ja jokin menisi pieleen ja päädyttäis sektioon. Ei ainakaan auttanut että neuvolan täti useampaan otteeseen muistutti miten joka kolmas käynnistys päätyy sektioon... Kiitos tästä! Luulisi että siinä työssä ymmärtää pitää naamansa ummessa! Raskaana olevalle ei kuulu synnytyksen lähstyessä tollasta toitottaa. Kerta olis riittänyt hyvin! 



Nuo kauhukuvat käynnistyksestä ja sektiosta mielessä herättiin torstaina 19.6. Pakkailin aamulla vielä sairaalakassiin joitain puuttuvia tavaroita jos vaikka osastolle joutuisin jäämään. Vietiin koira Jessen porukoille hoitoon ja suunnattiin sairaalalle. Sinne saavuttuamme päästiinkin heti käyrille ja se tykytys mikä siitä laitteesta kuului oli ihan jotain kammottavaa. Mulla on ollut joskus rytmihäiriöitä ja sykkeen kuuleminen/tunteminen hirvittää mua! Käyrien jälkeen mentiin tutkimushuoneeseen jossa lääkäri tarkisti tilanteen, olin melkeen sormelle auki.. Vähän turhautti, toivoin että olis suurempia muutoksia tapahtunut ja että synnytys olis lähellä. Myrkytysoireiden takia lääkäri sanoi sitten että käynnistetään synnytys. Enhän minä ujona tyttönä uskaltanut sanoa siihen sanaakaan, katsoin vain Jesseä kauhisutneena ja hiljaa. Mun onnekseni lääkäri oli sitä mieltä että ballongilla mennään eikä lääkkeellistä käynnistystä tarvittu. Eli katetri asetetaan kohdunsuulle ja siihen pumpataan nestettä niin että sinne katetrin päähän tulee n. 5cm halkaisijaltaan oleva pallo, joka painaa kohdun suuta. Sen laittaminen ei mielestäni sattunut juurikaan. Tuntui kuin gynekologi olisi vain ollut hieman kovakouraisemmalla päällä. Ballonki oli paikallaan 11.30 jonka jälkeen mentiin taas käyrille. Tällä kertaa pyysin jos hoitaja voisi laittaa siitä tykyttävästä/piipittävästä laitteesta äänet pois jotta pysyisin rauhallisena. Supistukset alkoivat lievinä mutta melko säännöllisinä heti ballongin laiton jälkeen. Sain ohjeeksi nykiä katetrin toista päätä tunnin välein(joka siis roikkui alakerrastani teipattuna reiteeni), jotta se avaisi kohdun suuta ja lopulta tipahtaisi pois. 



Päästiin osastolle odottelemaan ballongin irtoamista jonka jälkeen tarkoituksena oli puhkaista kalvot. No siinä odoteltiin ja supistukset alkoivat käymään todella kipeiksi. Menin kuumaan suihkuun lievittääkseni kipua. HAH! Eihän se mitään auttanut, tuli vain hemmetin huono olo ja pari kertaa siinä oksensinkin. Makoilin sängyssä koko illan ja torkuin aina supistusten välit(n.7min). Illalla yhdeksän jälkeen Jessen piti lähteä ja itkuhan siinä tuli kun tietämättömänä tulevasta piti sinne jäädä. Aika pian Jessen lähdön jälkeen pyysin hoitajalta jotain kipulääkettä ja sain jotain pillereitä. Niiden avulla sain taas vähän paremmin nukuttua. Yöllä neljän maissa heräsin ihmeelliseen napsahdukseen mahassani. Mulla meni vedet!! Jes! Olin hämmentynyt ja hieman innoissani. Menin tutkimushuoneeseen jossa hoitaja tarkasti nesteen olevan lapsivettä ja veti ballongin pois(en ollut itse uskaltanut vetää tarpeeksi kovaa). Supistukset alkoivat tulla kovempina vesien menon jälkeen. Hoitaja sanoi että olen 5cm auki ja voisin lähteä synnytyssaliin hakemaan lievitystä kipuihini. Soitin sitten Jesselle että nyt olis aika tulla takaisin. 



Synnytyssalissa istuin keinutuolissa kärvistellen kunnes Jesse tuli. Ensimmäisenä kivunlievityksenä sain akuneulat selkään. Neulat auttoivat selkäkipuun mutta kipu vatsan puolella muuttui järkyttäväksi. Kätilö tarjosi seuraavaksi ilokaasua. Otin. En tykännyt. Oksensin. No mulle ehdotettiin sitten epiduraalia. Suostuin mukisematta. Mähän olin ajatellut etten sitä ottaisi kun pelkäsin sen hidastavan synnytystä. No siinä vaiheessa kivut tuntui niin kovilta että mulle oli ihan sama vaikka olisin toiset 9 kuukautta joutunut odottamaan. Epiduraalin vaikuttaessa olin kuin uudestaan syntynyt tai ainakin puoliksi.. Kivut nimittäin loppuivat täysin toiselta puolelta kroppaa, toisessa nivusessa tuntui ikävää hermokipua kun vauvan pää painoi johonkin. No annosta sitten lisättiin ja kipu hävisi kokonaan! Siinä sitten nukuttiin molemmat kunnes kipu alkoi pikkuhiljaa hiipiä takaisin. Sain vielä yhden annoksen ja taidettiin nukkua vähän lisää.. Jossain vaiheessa katsottiin vähän telkkariakin. Kun tuli olo että vois alkaa ponnistelemaan niin katsottin Emmerdalea:D kätilö sanoikin että sen television vois pikkuhiljaa sammuttaa että jos alettais ponnistamaan. Sain ponnistuksiin avuksi oksitosiinitippaa kun epiduraalin vuoksi en tuntenut supistuksia kunnolla. Mua ei missään vaiheesa raskautta pelottanut se ponnistaminen eikä se pelottanut tositilanteessakaan, onneksi! Ainoa asia mitä pelkäsin oli repeämät ja välilihan leikkaus! Sanoinkin kätilölle tästä ja hän lupasi että ei tule leikkausta eikä repeämiä. Ponnisusvaihe kesti 47min ja oli se kyllä aikamoinen urheilusuoritus. Jesse sanoi pelänneensä että mun verisuonet katkeaa päästä:D 20.6 kello 12.42 oli baby ulkona. Oli kyllä aika uskomaton tunne kun sai sen pienen mytyn siihen mahan päälle. Napanuora oli niin lyhyt etten saanut rinnan päälle. Ja kätilökin sai melkeen pidettyä lupauksensa repeämien suhteen, sain kolme tikkiä, kaikki eri kohtiin. Tikkien ompelu ei sattunut juurikaan, nipisti vain. 

Synnytyksen kestoksi oli merkattu 8h 50min. Synnytys laskettiin alkaneen vesien menosta. Kokonaisuudessaan vietin sairaalassa kuitenkin vuorokauden ennen kun prinssi oli pihalla. Hän painoi syntyessään 3200g ja oli 51cm pitkä. Siro ja täydellinen terve poika<3



Kaikenkaikkiaan ihana synnytys! En olisi voinut kuvitellakkaan parempaa vaikka aluksi jännitys oli kamala. synnytyksen kestoksi merkattiin 8h 50min, joten ei näin ensisynnyttäjälle kovin paha! Eikä ole kyse siitä että aika kultaisi muistot. Kyyneltäkään en synnytyksen aikana tirauttanut(paitsi silloin kun Jessen piti lähteä yöksi pois sairaalasta), joten olisi voinut olla vielä paljon kivuliaampaa;)


- Nora

0 kommenttia:

Lähetä kommentti