SUPERÄIDIT VAUHDISSA

Mikä siinä mahtaa olla että heti kun joku saa tittelin "äiti" hän kokee voivansa arvostella muiden äitiyttä. Ja näitä oman sädekehän kiillottajiahan löytyy joka ikiseltä keskustelupalstalta. Koski asia oikeastaan mitä tahansa, aina löytyy tämä taydellinen superäiti joka on kritisoimassa tekemisiäsi/sanomisiasi.

Liityin raskauteni alku vaiheessa Facebook ryhmään nimeltä VAUVA 2014<3, vertaistuen toivossa. Harmikseni olen huomannut että mitä ikinä ryhmässä keskustellaankaan, aina joku saa rankkaa arvostelua ja kritiikkiä osakseen. Oma pinnani paloi lopullisesti edellispäivänä syntyneeseen keskusteluun (jos sitä keksusteluksi voi kutsua, ennenmminkin sirkus). Keskustelun aloittaja kertoi iloisesti, miten hän ja miehensä saisi viikonlopun verran omaa aikaa, 3kk ikäisen lapsen ollessa isovanhemmillaan. Muutama positiivinen ja kannustava kommentti ehti keskusteluun tulla, kunnes mukaan vedettiin jonkun helvetin tärkeän psykiatrin mielipide. Keskustelu lähti tämän jälkeen todella rumaan suuntaan, uhkailtiin sossulla ja haukuttiin huonoiksi vanhemmiksi. Mulla kiehahti toden teolla ja oli pakko kommentoida keskustelua itsekin (hyvän maun rajoissa tietysti ;) ). 

Omasta mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta arvostella toisen kasvatustapoja, ellei lapsi ole välittömässä vaarassa. Jokainen äiti/isä tietää milloin se oma pullasorsa on valmis menemään sinne isovanhemmille yökylään. Ja joskus sattuu niitä virhearvioita joista sitten otetaan opiksi. En jaksa uskoa että tuttujen ja turvallisten ihmisten hoidossa sen lapsen mieli järkkyy. Mutta niin monta mielipidettä kun meitä ihmisiä. Mun mielestä on hassua ajatella että joku oikeesti luulee olevansa niin paljon parempi että on oikeus sanoa mitä lystää. Ihmisten pitäis oppia vähän nöyryyttä. Itse äitinä toivoisin samassa tilanteessa olevilta tukea enkä armotonta lyttäystä. 

Ps. Keskustelu käy edelleen kuumana! Jännittävää seurata milloin nämä äipät kyllästyvät haukkumaan toisiaan.

-Nora


PUTUM

Ei jumankauta! Pikku herrallamme on ollut tässä pari päivää tuo suolen toiminta vähän hitaampaa kuin yleensä. En tiedä johtuuko korvikkeesta vai mistä. Mutta tästä päästäänkin asiaan! Tyyppillä ei ollut tullut torttua sitten puoleentoista vuorokauteen kunnes..... Räjähdys tapahtui! En valitettavasti kuullut sitä. Mutta näky olikin päätä huimaava. Avasin vaipan ja se oli aivan täynnä *askaa.. Siis aivan niin täynnä kuin kuvitella saattaa. Harmi etten kuvannut tilannetta sillä kukaan ei varmasti usko paljonko sitä settiä oli. No niin paljon ainakin että jouduin huutamaan Jessen apuun. Hah.. Oli kyllä loistava hetki. Vieläkin naurattaa. Saatiin putsattua poika kunnes hän päätti lopuksi kusasta jälleen kerran päälleni. Näin meillä!

-Nora

IHANA KAMALA SYNNYTYS

Meidän prinssillämme tuli eilen ensimmäinen kuukausi täyteen! Sen kunniaksi kerron miten herra tähän maailmaan tupsahti kuukausi sitten.

Loppuraskaudessa mulla oli oireita raskausmyrkytyksestä, korkea verenpaine, kova turvotus, proteiinit koholla. Fyysisesti tunsin olevani elämäni kunnossa joten asialle ei tehty mitään, kunnes LA meni ohi eikä pojua näkynyt... Meillä oli taas yksi neuvolakäynti ja sain sitten lähetteen yliaikaiskontrolliin TYKSiin. Kontrolli aika oli 19.6 jolloin mun viikot oli 41+5. Mua jännitti monta päivää ihan vietävästi! Olin koko raskauden eniten pelännyt että joutuisin käynnistykseen ja jokin menisi pieleen ja päädyttäis sektioon. Ei ainakaan auttanut että neuvolan täti useampaan otteeseen muistutti miten joka kolmas käynnistys päätyy sektioon... Kiitos tästä! Luulisi että siinä työssä ymmärtää pitää naamansa ummessa! Raskaana olevalle ei kuulu synnytyksen lähstyessä tollasta toitottaa. Kerta olis riittänyt hyvin! 



Nuo kauhukuvat käynnistyksestä ja sektiosta mielessä herättiin torstaina 19.6. Pakkailin aamulla vielä sairaalakassiin joitain puuttuvia tavaroita jos vaikka osastolle joutuisin jäämään. Vietiin koira Jessen porukoille hoitoon ja suunnattiin sairaalalle. Sinne saavuttuamme päästiinkin heti käyrille ja se tykytys mikä siitä laitteesta kuului oli ihan jotain kammottavaa. Mulla on ollut joskus rytmihäiriöitä ja sykkeen kuuleminen/tunteminen hirvittää mua! Käyrien jälkeen mentiin tutkimushuoneeseen jossa lääkäri tarkisti tilanteen, olin melkeen sormelle auki.. Vähän turhautti, toivoin että olis suurempia muutoksia tapahtunut ja että synnytys olis lähellä. Myrkytysoireiden takia lääkäri sanoi sitten että käynnistetään synnytys. Enhän minä ujona tyttönä uskaltanut sanoa siihen sanaakaan, katsoin vain Jesseä kauhisutneena ja hiljaa. Mun onnekseni lääkäri oli sitä mieltä että ballongilla mennään eikä lääkkeellistä käynnistystä tarvittu. Eli katetri asetetaan kohdunsuulle ja siihen pumpataan nestettä niin että sinne katetrin päähän tulee n. 5cm halkaisijaltaan oleva pallo, joka painaa kohdun suuta. Sen laittaminen ei mielestäni sattunut juurikaan. Tuntui kuin gynekologi olisi vain ollut hieman kovakouraisemmalla päällä. Ballonki oli paikallaan 11.30 jonka jälkeen mentiin taas käyrille. Tällä kertaa pyysin jos hoitaja voisi laittaa siitä tykyttävästä/piipittävästä laitteesta äänet pois jotta pysyisin rauhallisena. Supistukset alkoivat lievinä mutta melko säännöllisinä heti ballongin laiton jälkeen. Sain ohjeeksi nykiä katetrin toista päätä tunnin välein(joka siis roikkui alakerrastani teipattuna reiteeni), jotta se avaisi kohdun suuta ja lopulta tipahtaisi pois. 



Päästiin osastolle odottelemaan ballongin irtoamista jonka jälkeen tarkoituksena oli puhkaista kalvot. No siinä odoteltiin ja supistukset alkoivat käymään todella kipeiksi. Menin kuumaan suihkuun lievittääkseni kipua. HAH! Eihän se mitään auttanut, tuli vain hemmetin huono olo ja pari kertaa siinä oksensinkin. Makoilin sängyssä koko illan ja torkuin aina supistusten välit(n.7min). Illalla yhdeksän jälkeen Jessen piti lähteä ja itkuhan siinä tuli kun tietämättömänä tulevasta piti sinne jäädä. Aika pian Jessen lähdön jälkeen pyysin hoitajalta jotain kipulääkettä ja sain jotain pillereitä. Niiden avulla sain taas vähän paremmin nukuttua. Yöllä neljän maissa heräsin ihmeelliseen napsahdukseen mahassani. Mulla meni vedet!! Jes! Olin hämmentynyt ja hieman innoissani. Menin tutkimushuoneeseen jossa hoitaja tarkasti nesteen olevan lapsivettä ja veti ballongin pois(en ollut itse uskaltanut vetää tarpeeksi kovaa). Supistukset alkoivat tulla kovempina vesien menon jälkeen. Hoitaja sanoi että olen 5cm auki ja voisin lähteä synnytyssaliin hakemaan lievitystä kipuihini. Soitin sitten Jesselle että nyt olis aika tulla takaisin. 



Synnytyssalissa istuin keinutuolissa kärvistellen kunnes Jesse tuli. Ensimmäisenä kivunlievityksenä sain akuneulat selkään. Neulat auttoivat selkäkipuun mutta kipu vatsan puolella muuttui järkyttäväksi. Kätilö tarjosi seuraavaksi ilokaasua. Otin. En tykännyt. Oksensin. No mulle ehdotettiin sitten epiduraalia. Suostuin mukisematta. Mähän olin ajatellut etten sitä ottaisi kun pelkäsin sen hidastavan synnytystä. No siinä vaiheessa kivut tuntui niin kovilta että mulle oli ihan sama vaikka olisin toiset 9 kuukautta joutunut odottamaan. Epiduraalin vaikuttaessa olin kuin uudestaan syntynyt tai ainakin puoliksi.. Kivut nimittäin loppuivat täysin toiselta puolelta kroppaa, toisessa nivusessa tuntui ikävää hermokipua kun vauvan pää painoi johonkin. No annosta sitten lisättiin ja kipu hävisi kokonaan! Siinä sitten nukuttiin molemmat kunnes kipu alkoi pikkuhiljaa hiipiä takaisin. Sain vielä yhden annoksen ja taidettiin nukkua vähän lisää.. Jossain vaiheessa katsottiin vähän telkkariakin. Kun tuli olo että vois alkaa ponnistelemaan niin katsottin Emmerdalea:D kätilö sanoikin että sen television vois pikkuhiljaa sammuttaa että jos alettais ponnistamaan. Sain ponnistuksiin avuksi oksitosiinitippaa kun epiduraalin vuoksi en tuntenut supistuksia kunnolla. Mua ei missään vaiheesa raskautta pelottanut se ponnistaminen eikä se pelottanut tositilanteessakaan, onneksi! Ainoa asia mitä pelkäsin oli repeämät ja välilihan leikkaus! Sanoinkin kätilölle tästä ja hän lupasi että ei tule leikkausta eikä repeämiä. Ponnisusvaihe kesti 47min ja oli se kyllä aikamoinen urheilusuoritus. Jesse sanoi pelänneensä että mun verisuonet katkeaa päästä:D 20.6 kello 12.42 oli baby ulkona. Oli kyllä aika uskomaton tunne kun sai sen pienen mytyn siihen mahan päälle. Napanuora oli niin lyhyt etten saanut rinnan päälle. Ja kätilökin sai melkeen pidettyä lupauksensa repeämien suhteen, sain kolme tikkiä, kaikki eri kohtiin. Tikkien ompelu ei sattunut juurikaan, nipisti vain. 

Synnytyksen kestoksi oli merkattu 8h 50min. Synnytys laskettiin alkaneen vesien menosta. Kokonaisuudessaan vietin sairaalassa kuitenkin vuorokauden ennen kun prinssi oli pihalla. Hän painoi syntyessään 3200g ja oli 51cm pitkä. Siro ja täydellinen terve poika<3



Kaikenkaikkiaan ihana synnytys! En olisi voinut kuvitellakkaan parempaa vaikka aluksi jännitys oli kamala. synnytyksen kestoksi merkattiin 8h 50min, joten ei näin ensisynnyttäjälle kovin paha! Eikä ole kyse siitä että aika kultaisi muistot. Kyyneltäkään en synnytyksen aikana tirauttanut(paitsi silloin kun Jessen piti lähteä yöksi pois sairaalasta), joten olisi voinut olla vielä paljon kivuliaampaa;)


- Nora

TERAPIAA

Siitä asti kun sairaalasta kotiuduttiin on musta tuntunut että kaipaan jotain mielekästä tekemistä josta ei tarvitse turhaan stressata. Olen siis ihanan, pienen, rauhallisen 3,5viikkoisen pojan äiti. Blogin pitäminen tuntui ajatuksena hyvältä terapialta tähän kaaoksen, itkun ja puklun keskelle. Vaikka meitä on siunattu ihan täydellisellä ja oikeesti tosi rauhallisella pienellä pojalla, tarviin silti välillä jotain "omaa" tekemistä. Mä olen tottunut aika vaihtelevaan arkeen opiskelujen ja yrityksen takia joten kotona hengailu voi välillä tuntua hieman raskaalta. Ja tottakai vauvankin kanssa voi tehdä vaikka mitä! Ja en siis tosiaankaan vielä ole ehtinyt kyllästyä reilussa kolmessa viikossa vauva-arkeen. Kyse ei ole siitä.. Haluan ennaltaehkäistä oman mahdollisen laiskistumiseni vauvavuoden aikana ja hyvä tapa siihen on päästä purkamaan omia arjen ongelmia ja ajatuksia.

Olen 22-vuotias nainen, avovaimo, opiskelija, yrittäjä ja äiti. Vaikka saattaa kuulostaa hyvinkin hektiseltä elämältä, yritän ottaa mahdollisimman rennosti. Asun Turussa mieheni, poikani ja koirani kanssa vuokra kaksiossa joka uuden tulokkaan jäljiltä tuntuu ihan liian ahtaalta. Rakastan shoppailla kirpputoreilla, selata Pinterestiä(HAH!), nukkua ja syödä. Ja tietysti rakastan viettää aikaa mun ihanan perheeni kanssa!

Mulla ei ole mitään tiettyä linjaa mitä tässä blogissa aijon seurata. Kirjoittelen mun arjesta ja ajatuksista, katsotaan mihin se johtaa. Yritän parhaani mukaan visualisoida tekstejä kuvilla jotta mulle jää hyvät muistot vauva-ajasta.

Meidän myttymme päivän ikäisenä